ALANYA, TURKKI. Olimme sopineet menevämme tuona päivänä Kalen kukkulalle katselemaan maisemia. Kale oli kukkula, joka muistutti lähinnä miniatyyristä Kiinan muuria. Muutaman metrin levyinen muuri kulki kukkulan laelta alaspäin, kunnes se laskeutui lopulta sykkivään turistirysään. Ainoastaan turistit puuttuivat. Siksi tunsin oloni erikoisen yleväksi.
Niin läksimme matkaan. Minä istuin taas taksin takaluukussa. Kiristelin hampaitani moisesta kohtelusta, mutta ymmärsin oman paikkani tuossa yhteisössä. Minun mielipiteilläni ei ollut merkitystä, mutta en valittanut. Kun olimme käyneet kukkulalla, menimme uimarannalle – tyhjälle sellaiselle. Muutamia kalastajia näkyi suurella hiekka-alttarilla.
Kun istuuduin pienelle kivipaasille lähelle rantaa ja silmäilin rannalla telmiviä Merviä, Minnaa ja Mikaelia, ajattelin, että olin varsin onnekas. Tuota onnea toi minulle eräs kulkukoira, joka tuli nukkumaan jalkojeni päälle. Koira antoi minun tuntea itseni tärkeäksi. Matti istui heidän tavaroidensa luona, kunnes saapui minua kohti. Uimarantaseikkailu oli pelkkä ripe siitä, mitä siitä odotettiin. Tuuli voimakkaasti enkä kokenut ilmanalaa riittäväksi edes takkini riisumiselle. Yllätyin, koska kukaan ei uinut. Aallot olivat puolen metrin korkuiset, mutta kukaan ei uinut Välimeressä.
Koska olimme nälkäisiä, päätimme mennä kalaravintolaan syömään. Päivä oli kulkenut yli puolen välin hyvinkin. Päätin tilata kanavartaan, koska en pidä niin paistetuista muikuista, joita toiset tilasivat. Ravintola sijaitsi suositun kalanmyyntipaikan vieressä ja oli kuin kauppahalli Suomessa. Lisäksi hallissa oli kylmä. Kaiken lisäksi.
Kotona kävin ostamassa parit oluet kioskista, jossa oli kaikkea päivän tärkeitä aineksia, makeisia, juotavaa ja kananmunia ynnä muuta tarpeellista. Minna ja Mikael tulivat kanssani samaan aikaan uimaan ja kylpemään. Altaalla havahduin, koska Mikael-poika seurasi silmät harallaan, kun sulkesin altaan toisesta päästä lähes sen päätyyn asti. Ja ihminenhän oppii matkimalla. Mikael päätti kohta tehdä tempun, joka veti vertoja hänen uimaan oppimisen kanssa – hän sukelsi muutaman metrin.
Minna oli haltioissaan.
No, sellainen päivä, ajattelin ja siemailin oluenrippeet tölkistä. Olin ylpeä, että Mikael päätti matkia minua ja liikkeitäni sukelluksessa. Minun tekemisilläni oli siis merkitystä. Nytkin joku pieni lapsonen oli ottanut oppia minusta ja oppinut sukeltamaan.
Mikko Roivas
Merkinnät RSS-syötteenä