VANTAA. Matkustan 23. marraskuuta Turkkiin, Alanyaan (ei analyaan). Matkakuumetta on siis näillä kalenteripäivinä käsillä. Eikä asiaan yhtään auta, että en ole saanut säästökassaan tarpeeksi rahaa. Joku rosmu on vienyt kovalla työllä ansaitusta säästökassasta suurimman osan. Tuo ”joku” on kuitenkin minä itse, joten se siitä. Kapteeni pysyy aluksessa loppuun asti, kuten sanotaan.
Odotettavissa on palmupuita, turkoosinväristä merta ja silmänkantamattomiin keltaista hiekkaa. Jotenkin sain sähköiskun kaltaisen osuman: harrastavatko turkkilaiset urheilua? Onko siellä mahdollista mennä esimerkiksi paikalliseen otteluun katsomaan maailmanluokan jalkapalloa? Missä sarjassa Alanyan joukkue pelaa?
Kuitenkaan matka ei ole niin lähellä, jotta asiaa tarvitsee lähteä selvittämään. Eikö matka ole rentoutumista ja lepäämistä varten? Pitääkö aina ajatella urheilua, vaikka kiinnostaakin kutkuttavasti, miten Kiekko-Vantaa pelaa Mestiksessä?
Toiset jäävät lumen ja jään peittoon. Minä morjestan hyvin mielin Suomen Helsinki-Vantaan lentokentän ja lupaan viettää mahdollisimman laiskat kaksi viikkoa palmujen alla. Tietenkin mukana on äiti. No, kuinkas se muuten olisi mahdollistakaan. Äiti matkustaa Alanyaan etukäteen, viettää siellä miehensä kanssa kokonaisen vuodenajan – 4 kuukautta. He palaavat Suomeen vasta helmikuussa.
Lupaan myös aloittaa kuntosalilla voimailun ihan vakavissani. Ei vain siten, että aloitan harjoittelun samaan tapaan kuin tupakkalakon. Paikalla on kuntosaleja ja partureita – juuri noita, joita niin tarvitsen. Treenit alkavat ensimmäisenä lomapäivänä.
Tennistä en pelaa, golfia en osaa, enkä ilmoittaudu paikalliseen jalkapalloseuraan (ikämiehiin).
Onneksi äiti hankki vast’ikään kannettavan, pienen tietokoneen. Pääsen lukemaan maailman urheilu-uutiset ja kotimaan viimeisimmät tapahtumat kaukana jossakin, jossa banaanit kasvavat kävelykaduilla (aavistus). Tehtäväni on viedä Alanyaan suomalaisia aikakauslehtiä, joita on tipahdellut äidin postilaatikkoon heidän matkansa aikana. Otan homman vakavasti omakseni. En tarvitse paljon tavaraa mukaani, vain tarpeellinen kannattaa tuossakin asiassa.
Boksereita ja sukkia saa pilkkahintaan. Aito parranajoistunto on edullinen ja taatusti sileää jälkeä.
Näin siis odotan varsin innokkaasti matkaa, mielessäni bokserit ja sukat, joita kuulemma saa niin halvalla. On kuitenkin eräs asia, joka täytyy muistaa: ostaa pullo uuzoa naapurille.
Mikko Roivas
Merkinnät RSS-syötteenä