ALANYA, TURKKI. Matkani kolmantena aamuna taivas oli synkän värinen, tummanpuhuva, kuten mieleni. Kulttuurisokin saattoi tuntea, vaikka olisi pitänyt silmiä kiinni. Oudot tuoksut valtasivat minut terassilla, jonne Matti oli laittanut minulle tuhkakupin tupakantumpeille. Se oli tuoreen banaanin, viininrypäleiden, sitruunoiden ja mandariinien yhteneväinen ja puhdas tuoksu. Katsahdin taivasta, ja päättelin nopeasti, että päivästä tulisi ainakin tuulinen, ellei sitten hyvin sateinen.
Matti oli niin kovasti esitellyt minulle ja Mikaelille, tuolle kiusanhengelle, terassin edustalla olevaa minigolfrataa, että päätti kysyä neuvoja lähimmästä kaupasta. Oliko ylipäätään mahdollista saada Alanyasta golfpalloja?
Aamiaisen jälkeen vetelin tupakin ikään kuin matkani ensimmäistä kunnollista aamua muidenkin mukana. Kuljimme tihkusateessa erään kojun luokse, josta ostimme muutamalla liiralla sopivat sateensuojat. Tien reunustat olivat täynnä mitä kummallisinta likaa, sontaa ja yhä enemmän likaa ja käytettyjä vaatteenparsia ja niin edelleen.
Matti halusi, että minä kävisin kokeilemassa paikallista parranajoa. Niinpä tulimme lähimmälle parturille. Itse mestari oli leikkaamassa jonkun paikallisen hiuksia, joten istuimme aloillemme ja päätimme odottaa. Naiset, Mervi ja Minna, olivat lähteneet omille teilleen. Me miehet odotimme parrat tanassa terävän veitsen vetoja kaulavaltimoillamme.
Mikaelkin päätettiin leikata, vaikka tuskin tuo miehenalku ei voinut sanoa mitään, koska oli asiasta niin voimaton ja järkyttynyt. Matin sanat todella olivat tuolle kauhukakaralle voimallisia, vaikka vain pyysi nätisti. Pikkupoika valahti aivan kalpeaksi ja varmasti syvästi vihasi Mattia.
Kun me olimme tuottaneet tuolle parturille kelvollisen työpäivän, päätimme käydä läheisessä ostoskeskuksessa etsimässä golfpalloja. Alanyum oli kauppakeskuksen nimi. Kuljimme lopulta tyhjin käsin kolmanteen kerrokseen jossa aukesi silmiemme eteen mahtavan komea leikkimaailma ja Burger King, josta saimme minun ehdotuksestani hampurilaisateriat. Pikkuvesseli oli niin innoissaan, että unohti, että hänenkin pitäisi syödä päiväsaikaan jotakin ravintoa.
Kävimme kolmessa neljässä putiikissa noiden typerien golfpallojen perässä. Missään ei oltu kuultukaan golfista – ainakaan minun englannin kielen lausuntoni perusteella. Eräs ehdotti lasten leluja ja toinen seuraavaa kauppakeskusta. Kun ajoimme taksilla kotiin Taurus-vuoren syleilyyn, käsitin, että lippalakkini oli jäänyt parturiin!
– Ei sitä kukaan sieltä ota, Matti sanoi rauhoitellen.
Minulle asia oli egokysymys. Minulla pitää olla ehdottomasti jonkinlainen päähine päässäni. Joko sitten lippalakki, pipo tai huivi tai mikä tahansa myssy. Ainoa asia, mikä jäi mieleeni armeija-ajoiltani.
Olin iltapalan jälkeen vielä voimissani. Niinpä ajattelin käydä tutustumassa paikalliseen kuntosaliin ja suureen hamam-kylpylän lavereihin. Henkisesti olin todellakin vieraassa maassa, muslimimaassa, jossa vilisi epäilyttävän näköisiä miehiä ja hunnuilla itsensä peittäneitä tummia naisia, joilla kasvoi jonkinlaista karvaa ylähuulessaan. Jos omaisin enemmän mielikuvitusta, voisin vaikka tuolta laidalta heittää, että kaikki ravintolan miehet olivat jotenkin sotkeentuneet päivän poliittisiin tapahtumiin, niin pelkäsin heitä.
Jokainen oli tummahiuksinen. Minä, vaalea viikinki, olin epäilty sotakirjeenvaihtaja, joka piti hiljentää, ajattelin mieli kiihkeästi huokaillen. Saunassa tajusin, että stressasin turhasta – lippikseni ei ollut kelvannut kenellekään, vaan se odotti siinä naulakon nupissa vain ja ainoastaan minua.
Kuntosali oli pieni, mutta siellä saattoi tehdä melkein mitä tahansa liikkeitä. Pian kuitenkin katsoin, että oli aika mennä kotiin nukkumaan. Matkalla en tavannut yhtään ketään. Huomasin, että kioskin pitäjä oli pistänyt tuolta päivältä luukkunsa kiinni.
Mikko Roivas
Merkinnät RSS-syötteenä